Voisiko joogan paketoida kolmeen kohtaan?

Kun eilen ajoin lumisateessa erään opiston syyskauden viimeisille joogatunneille, kysyin itseltäni: Mitä haluan kauden päätteeksi sanoa?

Yllättävää kyllä, en jäänytkään epäröimään vastausta. Huomasin, että halusin kääriä syksyn kolmeen havaintoon, jotka ovat ohjaamani joogan ydinaiheita.

1511865455443
Matchaa kirjoittamisen tueksi.

Nämä kaksi ryhmää olivat aloittelevia joogaryhmiä, vaikka tiedän, että joukossa on pitkään jooganneita vasta-alkajien lisäksi. Tällaiset ryhmät, joissa on laaja edustus monissa eri vaiheissa olevia harrastajia, ovat opettajalle aina tietynlainen haaste ja toisaalta oppimisen ja innostuksen lähde. Olen nauttinut suunnattomasti saadessani ohjata kiinteitä, harjoitukselle uteliaita ryhmiä. Olen kuitenkin joutunut syksyn aikana miettimään, mikä on ohjaamani joogan ydintä. Mihin suuntaan haluan harjoitusta luotsata? Ennen kaikkea: Mikä joogassa voisi olla sellaista, joka puhuttelee vasta-alkajan lisäksi aina uudelleen myös harrastajaa?

Jälkeenpäin huomaan, että olen kuljettanut näitä kolmea teemaa jokaisessa joogassani läpi syksyn. En pysty puolueettomasti arvioimaan, olenko onnistunut välittämään ryhmilleni haluamaani. Sen pystyvät arvioimaan vain osallistujat omassa kokemuksessaan. Jokaisella ohjauskerralla häilyn siinä tarkoitusten välimaastossa, että en haluaisi sanoa liikaa, vaan jättää harjoitukselle tilaa ja toisaalta: opettajan tehtävä on tarjota osallistujille idea siitä, mistä kaikessa oikeastaan on kysymys. Tarjoan välineen, mutta ehdotan myös kiintopisteitä harjoitukseen, muutoin arjessa kiihdyttelevä mieli ei välttämättä osaa tarttua kiinni kokemukseen. En voi pakottaa ketään omaksumaan omaa joogafilosofiaani, vaan haluan esittää ajatuksia: ehkä ja mahdollisesti, tutki ja tarkkaile.

1511865408471

Niinpä korostinkin ryhmilleni sitä, että tämä on minun tulkintani joogasta, joku toinen ymmärtää sen toisin.

  1. Joogassa on kyse liikkeen ja hengityksen keskustelusta, yhteistoiminnasta ja vuoropuhelusta. Houkuttelemme kehoamme mukautumaan hengityksen rytmiin.

Joku lukijoista saattaa todeta, että tämä on valhe. Ei liikkeen ja hengityksen sitominen yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi ole sen paremmin joogan alkupiste kuin sen päämääräkään. Joogan tarkoitus piilee jossain muualla.

Sekin on totta. Ehkä tietoisen hengityksen sitominen kehon käyttöön fyysisellä ja liikunnallisella tavalla on pikemminkin modernin joogan tulkinta, kuin alkuperäisen joogan tahto. Se on kuitenkin tulkinta, jonka miljoonat harrastajat ympäri maailman allekirjoittavat kehoillaan, joka päivä. Siinä harjoituksessa piilee joogan taika ja vaikutusmahdollisuus. Hengityksen ja liikkeen yhdistämisen voima on tietoisuuden harjaantumisessa. Siis siinä, että opimme katsomaan kehoamme kokonaisuutena ja tavoitamme karkailevan mielen hengityksen avulla kehoomme. Siksipä ei ole ensimmäistä kohtaa ilman toista.

  1. Jooga on tietoisuutta ja tarkkailua. Teemmepä voimakasta tai lempeää joogaa, mukana on aina tietoisen läsnäolon näkökulma. On toive pysyä harjoituksessa kokonaisena ihmissysteeminä.

Käsittääkseni ei ole olemassa fyysisyyteen painottuvaa (siis liikkuvaa) joogalajia, josta puuttuisi jonkin asteinen keskittymisen tavoittelu. Liikkeen sovittaminen hengitykseen auttaa mieltä tulemaan tietoiseksi siitä, mitä juuri nyt matolla tapahtuu. Harjoituksesta tulee vähitellen liikemeditaatiota. Kun keskitymme itseemme ja tulemme tietoiseksi siitä, mitä olemme sen sijaan, että askartelisimme siinä, mitä emme ole, maailmasta tulee hieman avarampi. Henkilökohtaisen tarkkailun harjoittelu toimii kahteen suuntaan. Se antaa meille arvokasta tietoa itsestämme ja harjoittaa aivoja ja hermostoamme, mutta se myös hyödyttää laajemmassa perspektiivissä kaikkea ympärillämme. Siitä, mihin tarkkailu voi sisäisesti ja yhteisöllisesti johtaa, on ehkä mielekästä kirjoittaa joskus toiste.

  1. Jooga on harjoitus, joka tapahtuu omien rajojen sisällä.

Joogaharjoitus tapahtuu fyysiset raamimme huomioiden kohti tavoitteita ja muutosta. Joogan ahimsan, väkivallattomuuden periaatteen ikuinen haaste ja vaikeus näkyy jokaisella ohjaamallani tunnilla, eikä vähiten omassa harjoituksessani. Se on kutsu, johon täytyy sitoutua joka kerta matolle astuessaan ja siitä huolimatta monesti jyräämme yli. Tässä kohtaa opettajan ja ohjaajan merkitys on ratkaiseva. Nykyjoogaan alkaa olla jo sisäänkirjoitettuna houkutus seurata egon vietteleviä kutsuhuutoja. Meidän joogaajien luoma joogakuvasto ikään kuin esittää joogan harjoituksena, jossa tavoittelemme tietynlaista kehon estetiikkaa ja taidonnäytettä. Sillä on kauneuteen, viehättävyyteen ja markkinointiinkin liittyvät arvonsa, mutta sen rinnalla olisi muistettava tämä: Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Etenemme ja liikumme aina kehomme rajoissa. Siksi joka kerta on kysyttävä uudelleen, mihin kehoni on tänään valmis.

Se ei tarkoita alistumista johonkin kehon staattiseen tilaan, koska sellaista ei ole. Se ei tarkoita myöskään luopumista tavoitteista ja suunnasta. Eikä se tarkoita mahdollisuuksien eliminoimista. Edistyminen on mahdollista myös itselle ystävällisellä tavalla. Opettajan on ohjattava kunnioittamaan omia rajoja. Vastuu ohjeen toteuttamisesta on aina myös vastaanottajalla.

Toivon, että ryhmäläiseni tunnistivat nämä teemat ja pystyivät nyökyttelemään siksi, että ajatukset olivat jo tuttuja. Joka kerta, kun joku asiakkaistani ottaa tunnilla aikaa oman liikkeen tunnusteluun ja huolelliseen säätelyyn tai modifioimiseen, tunnen hiljaista ylpeyttä!

1511865867739

Miksi kysymysten esittäminen on niin tärkeää

Edellisessä kirjoituksessani totesin, että jooga on minulle ollut aina kysymysten esittämistä. Miksi jooga kysyy, sen sijaan, että tarjoaisi vastauksia? Miksi joogamatolla vältämme analyyttistä tarkkailua ja luotamme empiirisiin oivalluksiin?

Aaro Hellaakoskella on paikkansa tässäkin blogikirjoituksessa. Hänen runonsa Ilta käärii tämän ihmettelyn varsin kauniiseen sanalliseen muotoon:

Oli aivan turhaa ja tuskallista

luo salaisuuksien ponnistaa.

Se on loppumattoman louhimista,

se on pohjattomuuden luotaamista,

se on kysymysmerkkien seulontaa.

Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi.

Ole tyhjä vain. Ole auki vain.

Suo salaisuuksien tulla luoksi

tai haipua niinkuin pilvet juoksi

yli metsän latvojen humisevain.

Löydettyäni tämän lapsuuteni runon uudelleen, hämmästyin, kuinka paljon viittauksia löydän siitä omaan joogapolkuuni. Runon merkitys elämäntarinassani herättää uudelleen vanhan oivalluksen: olen matkannut joogafilosofian polkua jo kauan ennen kuin jooga käsitteenä virtasi eteeni. Ne kysymykset, joita joogan välineistöllä esitämme, ovat universaaleja kysymyksiä. Ne ajatuksenjuoksut, joita kysymyksistä seuraa, on ajateltu jo tuhat kertaa jokaisessa maailman kolkassa ennen minua.

Ihmisellä on aina tarve päästä perimmäisten kysymysten äärelle. Kun unohdamme sen tarpeen, hukkaamme itsemme, tulemme yksinäisiksi ja juurettomiksi ja tempaudumme mukaan hetkellisten pikavoittojen maailmaan. Joogan fyysinen esiinmarssi lännessä voi olla yksi vastaliike heilurissa sille, että olemme menettämässä kyvyn astua ihmisen ja universumin vuorovaikutuksen äärelle. Olemme ehkä kyselemättä joutuneet nielemään maailmankuvan, jossa keho ja mieli ovat erillisiä, jossa tietoisuutta pidettiin pitkään vain materian värähtelynä ja jossa ei ole ollut sijaa nähdä ihmistä erottamattomana osana ympäröivää elämää. Tässä maailmankuvassa keho on meistä erillinen, korjattavissa oleva koneisto. Ehkä harva meistä on allekirjoittanut ajatusta näin, mutta keho-mielen yhteyden julistaminen ei ole ollut länsimaisessa postmodernissa yhteiskunnassa aikaisemmin kovin muodikasta. Olemme ajautuneet maailmankuvaan, jossa emme enää ymmärrä ihmissysteemiä elävänä organismina, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja jossa henkistä ja fyysistä puolta ei olekaan mielekästä pilkkoa erilleen.

1503494842704

Joogaharjoituksessa käärimme joogamattomme auki ja alamme kehon fysiikan kautta vähitellen lähestyä keho-mieli -yhteyttä ja tietoisuuden taidetta. Huomaamme, että jossain vaiheessa fyysiseen harjoitukseen tulee mukaan ihmettelyä ja että kehon tarkkailu lipsuu maton ulkopuolellekin. Ja jos harjoituksessa on taitava opettaja, kysymykset saattavat leijua mukana alusta alkaen.

Joogaharjoitus fyysisenä treeninä on loistava liikuntamuoto. Se kehittää meitä monella eri tavalla, joustavuuden, vakauden, koordinaation ja tasapainon harjoituksena. Joogan jälkeinen virkeyden, rauhan ja selkeyden tunne voi silti pikemminkin johtua siitä, että harjoitukseen liitetään – tietoisesti – tietoisuuden elementti.

Harjoitus houkuttelee läsnäoloon ja läsnä oleva harjoitus pitää huolta kehon rajojen suuntaisesta työskentelystä. Läsnäolosta alkaa herätä ihmettely, nousta kysymyksiä ja rakentua oivalluksia. Fyysisen kehon tarkkailu ja täsmällinen liikuttaminen muuttuvat tietoisuuden harjoitukseksi matolla. Läsnäolon taito hiipii harjoituksen yli arkisiin tilanteisiin. Sitä kautta omaan keskukseemme suunnattu tarkkailu alkaakin tuottaa hedelmää meidän ympärillämme, kun huomaamme tutkailevamme reaktioitamme vuorovaikutustilanteissa ja tuovamme tietoisuuden elementtiä kanssakäymiseen ympäristön kanssa. Ainakin se on mahdollisuus, jonka voimme tiedostaa.

Joogaharjoitus on kuitenkin aina jollain tavalla hyvin yksityisten kysymysten esittämistä. Kysyn keholtani, mitä sille kuuluu, miten se voi ja missä ajatukseni viilettävät. Kierroissa kysyn selältäni, kuinka pitkälle voin edetä. Joogan flowssa hengitys ehdottaa liikesuuntaa, keho päättää, millaisia myönnytyksiä tekee ja mieli askartelee sopeutuakseen. Jalkojen epäsymmetrisissä, lantiota avaavissa asennoissa, kuten sotureissa ja puolikuun asennoissa, olen jatkuvasti auki viesteille, joita kehosta nousee. Onko asento liian pitkä? Revinkö kehoani? Voisinko hellittää kasvojen lihaksissa? Voisinko rakentaa lisää tukea keskivartaloon ja lantioon? Miten olen linjannut jalkani suhteessa tukeen ja muuhun kehoon? Suuri ”Mutta” piilee siinä, olenko avoinna kysymyksille. Tunnistanko, että ne ovat siellä? Ja ennen kaikkea: Haluanko kuunnella?

img_0405

Kysymykset eivät ole aina vastausta vaativassa muodossa, kysymysmerkki perässään. Usein jooga on vain ihmettelyä ja avoimeen tilaan asettumista. On havaintoja, jotka saattavat jäädä pitkiksi ajoiksi irrallisiksi mysteereiksi. On heikkoja signaaleja ja epämukavuutta, jotka eivät suostu sanoiksi. On yllättäviä tunnekokemuksia, jotka tuntuvat syntyvän tyhjästä.

On suuri virhe sortua analyysiin, arvottamiseen ja selittämisen tieteeseen. Silloin sulkeudumme ja vetäydymme poispäin kehosta. Silloin päästämme järkeilevän ja johdonmukaisen mielemme sotkemaan havainnointia, jonka juuret voivat olla päättelyketjujen saavuttamattomissa ja käsitteiden ulottumattomissa. Jooga on empiirinen, ei analyyttinen harjoitus. Vastaus voi löytyä, kun irrotamme ponnistelusta ja etsimisestä. Eikä vastauksiinkaan kannata jäädä kiinni. Ne ovat usein vain uusien kysymysten alkuja.

Joogan myötä oivalsin, että en kävellessä nostanut jalkojani, että auktoriteettien seuraaminen oli minulle vaikeaa ja että selinmakuulla, savasanassa, ennen kaikkea luottamuksen saavuttaminen mattoon oli minulle merkittävää. Kysymyksiä ja elämyksiä tulee vuoron perään. Kaikki vastauksetkin ovat vain pilviä lipumassa ohi, hetkellisiä ja muotoaan muuttavia. On tärkeää oivaltaa, että joogaharjoituksessa emme elä päämme sisällä vaan kehossamme. Joogassa emme ole ratkaisemassa mitään, vaan ottamassa vastaan. Analysoidessamme rajoitamme itsemme aivoillemme tuttujen ja mukavien järkeilyreittien varaan. Päämme sisällä unohdamme kehomme viisauden. Se ei ole yhtä nokkelaa ja nopeaa, eikä useinkaan tarjoa tekevälle mielellemme riittävästi tarttumapintaa. Siksi kysymme kiireettä aina uudelleen, kun asetumme matollemme.

Suo silmien paistaa, henkien tuulla

läpi tuntosi valvovan tuokion.

Vain hiljaisella on korvat kuulla.

Kun askelet hiipivät porraspuulla

vain odottajan ovi auki on.

Aaro Hellaakoski: Ilta

 

Kuvat: Mirjami Lantto

Kysymys olikin vastaus

Joogablogin aloittaminen ei ollut mikään itsestään selvä vastaus esiin hiipineisiin kysymyksiin. Se oli pikemminkin kysymysten jatke, yritys esittää kysymys jotenkuten hallittavassa muodossa.

20171116_100439

Olen aikaisemminkin kirjoittanut monia vuosia teeblogia.  Jooga vei mukanaan ja kun kysymyksiä alkoi nousta ja suunnan etsiminen konkretisoitua yhä äänekkäämmin, oli nähtävä ilmeinen askel, johon minua oli yritetty varovasti tuuppia.

Mitä annettavaa joogablogiin on jooganopettajalla, joka on opettanut ja ohjannut vasta vuoden, kaksi? Se oli suurin kynnyskysymys, johon kompastuin, kun pohdin tätä suuntaa. Tietopohjani on konkareihin verrattuna hatara ja häilyvä, vielä intuition omainen. Perheenäitinä ja yrittäjänä joudun priorisoimaan ajankäyttöäni, enkä voi uppoutua tutkimaan joogatekstejä tuntikausiksi tai edes ylläpitämään päivittäistä omaa harjoitusta. En aio valehdella lukijoilleni. Haluan olla avoin taustastani.

Palaan siis ihmisyyden perustuksille ja sytytän tulen. Viime aikojen opiskelu on auttanut minua oivaltamaan, että oikeat vastaukset lepäävät harvoin järkeilyketjujen päässä. Sen sijaan voi asettautua avoimeen tilaan, puhtaiden elementtien äärelle: tulen tuijotteluun, ja odottaa, että symboliikka astuu näyttämölle. On aivan kertakaikkisen suotavaa antaa kysymysten nousta ja istahtaa niitä katselemaan, uteliaisuudella. Odotan, että teevesi valmistuu puuhellalla. Haudutan tummaa teetä Nepalista, koska tumma auttaa minua tulemaan lähemmäs maata, perustuksia ja tukea. Tuli ja tee kumppaneinani avaan loputa tietokoneen ja tyhjän tiedoston.

20171116_100510

Kun tässä nyt istun ja kirjoitan, varovainen oivallus on hiipinyt paikalle. Otan vielä toisen kupin teetä ja makustelen molempia suussani. Lopulta hyväksyn vastauksen, jossa piileekin paradoksi. En ole yllättynyt. Olen tottunut siihen, että joogassa vastakohdat ovat jatkuvasti läsnä, tukemassa toisiaan, näyttämässä näennäisesti asioiden kahta puolta.

Jooga on aina ollut minulle kysymysten esittämistä. Se on Aaro Hellaakosken runo, joka on elänyt sisimmässäni jo kaksikymmentä vuotta:

Olen kupla, muuta en.

Olen tyhjä, muuta en.

Vain kuvastajana olen, kuuntelijana

Joogan asana on kuin virtaan astumista. Se on kysymys, johon asetumme ja vasta kun pysähdymme alkaa liike ja etsintä. Asana ei ole staattinen tila. Se on aina uudestaan nouseva kysymys, jonka esitämme kehomme muodolla. Jooga on tarkkailua, etsintää ja kysymyksiä vailla vastauksia.

Jooga on tuli meissä. Se elää, leiskuu ja hiipuu. Se vaihtaa muotoaan ja saa voimansa ympäröivästä ilmasta. Hiipuessaan se tarvitsee uuden puunkalikan, uuden sytykkeen. Joogan harjoitus on tuleen tuijottamista. Näen alati vaihtuvia muotoja ja värejä, elementin joka elää ja hengittää. Se on samalla jotain ikuista, elementtinä pysyvä ja ikiaikainen, mutta läsnä on koko ajan muutos, hetkellisyys ja elämän syke. Mitä muuta jooga on kuin alituiseen hengittävää symboliikkaa?

20171116_122956

Kun tuli takassa hiipuu, näen syyn kirjoittaa blogia. En ole tietämässä tai jakamassa ymmärrystä. Olen niin tässä kuin joogamatollakin esittämässä kysymyksiä. Haluaisin olla ennen kaikkea etsimässä ja muuttumassa. Siis kokemassa ja tallentamassa sitä transformaatiota, johon jooga antaa mahdollisuuden ja välineet. Siksi toivonkin runsasta ja rikasta kommentointia, keskustelua ja ihmettelyä.

Filosofiani on tuoda joogaa lähelle tavallista ihmistä. Blogi on pohjoisen kädenojennus kohti toisia.

 

Aaro Hellaakoski: Satakieli laulaa