Miten kirjoittaa joogasta?

Onko jooga salatiedettä? Kuka on valmis ottamaan pureksittavaksi joogan filosofiaa? Missä kulkee kirjoittajan vastuu?

Muutama viikko sitten matkasin erään kokeneen jooganopettajan kanssa pohjoisesta etelään ja takaisin. Autossa istuessa oli aikaa pohdiskella monenlaisia joogakysymyksiä. Yksi aiheemme jäi niin tiiviisti mieleeni, että en saa niiltä ajatuksilta rauhaa. Keskustelumme pohjalta aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa sen, mitä joogasta voi kirjoittaa ja puhua? Ihan ensimmäiseksi kysyin itseltäni, onko kysymys oikeastaan edes oikeutettu, vaikka se nousikin minusta itsestäni. Seuraavaksi huomasin ajatella, mitä joogasta ja itsestäni kertoo se, että kysymys ennen kaikkea on edes olemassa, mahdollinen.

Kenelle ja mitä joogasta voi puhua?

Valtava kysymys. Melkein en pysty edes lähestymään sitä millään järkevällä aloituslauseella. Ehkä on ensin jäljitettävä kysymykselle oikeutusta, ennen kuin voi alkaa hioa vastausta. Miksi joogasta ei voisi kirjoittaa blogia, miksi ymmärrystä ja kysymyksiä ei voisi jakaa? Kysymys tuntuu hullulta ja epäreilulta, etenkin kun se kyseenalaistaa koko blogin idean.

Mutta eipä hätäillä. Etenkin jooganopettajan näkökulmasta kysymys alkaakin tuntua yllättävän ajankohtaiselta, ihmeen osuvalta ja yhtäkkiä melko tärkeältä. Jooga on harjoitus, jota emme voi ymmärtää ilman empiiristä lähestymistä. Jooga, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, tarkoittaa paljon muutakin, kuin se mitä ulospäin näemme:

Venyttelemme itseämme, liikumme muodosta ja asennosta toiseen ja etsimme tasapainoa ja vahvuutta. Kyllä. Mutta myös venyttelemme itseämme, liikumme muodosta toiseen ja etsimme tasapainoa ja vahvuutta. Jotta. Ja sitten joogan opetus. Ja pysähtyminen tähän.

Joogan filosofia voi joissain tapauksissa olla selkeästi sisään koodattuna harjoitukseen, joissain tapauksissa ei ainakaan ensinäkemältä. Kun puhumme joogasta tässä jälkimmäisessä muodossa, mikään ei estä meitä keskustelemasta soturin linjauksista, hyvistä takareiden venytyksistä ja natarajasanan valmistelusta. Tai siitä hyvästä olosta, joka fyysistä joogaharjoitusta seuraa. Kuitenkin, jos keskustelu jää vain tähän, vähintään menetämme jotain, enimmillään loukkaamme valtavaa joogan perinnettä ja ymmärrystä, jota se takanaan kuljettaa. Jos on tarkoitus ihmetellä joogaa kokonaisuutena, on mahdotonta kirjoittaa ja keskustella ilman perinteen ja historian tunnustamista ja taustalla elävää filosofiaa.

En edelleenkään halua sanoa, etteikö jooga riittäisi fyysisenä harjoituksena jumppakalenterissamme. Totta kai se riittää ja sellaisenaan tekee meille hyvää! Ei meidän kaikkien tarvitse lukea Spinozaa tai Nietzscheäkään. Mitä siitäkin tulisi? Enkä minäkään tiedä, miten älypuhelin toimii niin kuin toimii.

Mutta JOS kirjoittaa joogasta niin kuin minä ymmärrän joogan, mitä silloin voi kirjoittaa?

Blogissa en voi mitenkään hallita lukijakuntaani. Joogan julkisessa pohtimisessa piilee tietynlainen dilemma, ehkä vaarakin, vaikka se onkin sanana turhan voimakas. ’Ongelma’ kenties.

Joogan kieli voi kuulostaa siihen tottumattomalle erikoiselta.

Se voi muistuttaa new age -henkistä voima-aforismeilla ryhdistettyä uskomusten joukkoa tai kerta kaikkiaan rinnastua erilaisiin uskomushoitoihin, joista kaikki eivät kestä kriittistä tai inhimillistä tarkastelua. Symboliikka, kielikuvat ja maailmankatsomus voivat tuntua kaukaisilta ja vierailta, jos emme aseta niitä kontekstiinsa itämaisten perinteiden rinnalle, vaan tulkitsemme puhtaasti oman länsimaisen maailmankuvamme pohjalta. (Ei ole kysymys huonommasta tai paremmasta maailmankuvasta, vain kahdesta aika erilaisesta.) Joogan näkemys ihmiskehosta voi ehkä kuulostaa huuhaalta koshineen, chakroineen ja nadeineen, mantrat voivat muistuttaa uskonnollista hurmosta ja filosofia vaikuttaa turhanpäiväiseltä ja abstraktilta käsitteiden pyörittelyltä.

Tästä seuraa kaksi ongelmaa:

Jos emme samalla kannusta kriittiseen ajatteluun, on vaarana, että ihminen nielaisee helposti koko maailmankuvan ja alkaa suhtautua siihen fanaattisesti. Taustalla voi olla halu löytää elämästään puuttunut palanen ja selitys ja tarkoitus omille vaikeuksille. Filosofiasta voi tulla helppo konsti ulkoistaa kaikki jonkin kiehtovan ajatusrakennelman kannattelemaksi. Voi olla, että omakohtainen tutkiminen, kokeminen ja tarkkailu jäävät toissijaiseksi ja ensisijaista on lyöttäytyä yhteen jooga-aforismien kanssa. Saattaa myös olla, että kirjoittajana tulkitsen joitakin asioita väärin ja luon vääriä mielikuvia, sillä minulla ei ole kaikkea tietoa.

Toinen ongelma on hieman päinvastainen. Varomattomasti joogasta kirjoittamalla ja puhumalla voin tehdä vahinkoa koko harjoituksen perinteelle. Joogan ymmärtäminen sitä kokematta on mahdotonta. Jos kirjoitan omista oivalluksistani lukijalle, joka kurkistaa joogan maailmaan uteliaisuuttaan, vasta ovenraosta, väärinkäsitysten vaara on ilmeinen. Filosofia ei avaudu yhdestä, kahdesta blogitekstistä. Voi kuulostaa siltä, että jooga on jotain erityistä ja hienoa, jonka avulla minäkin voin tulla paremmaksi ihmiseksi ja hieman buustata julkisuuskuvaani. Mutta ennen kaikkea on vaarana, että vahvistan mielikuvaa joogasta tavoittamattomana harjoituksena. Sellaisena, jossa on jotain outoa, erikoista tai luotaantyöntävää. Ongelma on siinä, jos joogasta kirjoittamalla lisään epäluuloja tai vastakkainasettelua.

Ihminen tutustuu joogan opetuksiin sitten kun on itse valmis. Se ei tapahdu blogia lukemalla. Jooga avautuu matolla, mutta myös keskusteluissa ja joogan teksteissä. Joogablogi ei voi mitenkään tarjota koko kuvaa. Skeptiselle ja kärjistävälle ajattelulle se saattaa toimia sytykkeenä syytöksille ja kyräilylle.

Näin on aina. Kaikelta ei voi suojautua. Kirjoittamisen henki on haittoja vahvempi. Joogan ytimessä on yhteyden luominen, aika monella tapaa. Yhteyden luominen toisiin voi sisäisesti tapahtua uppoutumisen tilassa, mutta ulkoisesti ja konkreettisesti se voi tulla nykyaikana verkkoon. Mikä olisi sitä parempi kanava? Jooga on aina, koko historiansa ajan sopeutunut ympäristöönsä ja muokkautunut ympäröivän kulttuurin tarpeisiin. Siksi se on elävää kulttuuria. Joogan suosion räjähdysmäinen kasvu länsimaissa kertoo siitä, että jooga harjoituksena mukautuu erilaisiin yhteiskuntiin, löytää ilmenemismuotonsa ja uudistuu.

Muinoin joogan historiassa harjoitusta pidettiin harvojen ja valittujen oikeutena. Harjoitukseen vihittiin ja sen opit olivat osittain salaisia. Ihan perustelluista syistä varmaankin. Joogan jotkut aspektit vaativat syventymistä ja sitoutumista tiiviiseen harjoitteluun. Oli käytännön kokemuksen kautta opittu ja ymmärretty, että joogan tie kulkee tiettyjen vaiheiden kautta ja rauhalliselle etenemiselle on syytä varata aikansa.

Onko joogablogin kirjoittaminen epäkunnioittavaa joogan perinteitä kohtaan? Kenen kunnioitus silloin on vaakalaudalla, tarkkailun alla, ansaittavana? Kenen varpaille astun?

Voimakkaampana silti elää tarve purkaa mielikuvaa joogasta salaisena ja saavuttamattomana harjoituksena. Modernissa yhteiskunnassa jooga voi meille harjoittajille olla tietoisuuden tutkiskelua, nykyhetkessä elämistä, sekä omien rajojen sisäistä ja ulkoista tarkkailua kehon kautta. Ei siinä minun mielestäni ole mitään kovin radikaalia, vaarallista tai salaista.

Vai mitä mieltä olet?

Advertisement