Mitä jooga oikeastaan opettaa elämästä?

Blog7Edellisen kirjoituksen aikaan olin ajautunut pois joogamatolta. Sairastin ja sairastin, eikä keho-mieli ollut lopulta enää valmis vastaanottamaan harjoitusta. Todennäköisesti yritin jollain intuitiivisella tavalla puhdistaa kehoani, sillä vähäinen harjoitukseni koostui lähes yksinomaan kierroista. Toisaalta huomasin, miten harjoitus valui maton ulkopuolelle, kuten kirjoitinkin.

Voi, olla, että joskus elämässä on vain kausia, jolloin puolustuskyky ontuu ja keho on alttiimpi taudeille. Oli niin tai ei, viimein pyysin homekoirat tutkimaan taloa ja samalla viikolla asuimmekin jo evakossa. Niin yllättäen voi kaikki muuttua. Nips naps ja elämän järjestys asettuu uudelleen.

IMG_0765

 

Olen palannut joogamatolle ja kierrot ovat vaihtuneet näyttämölle vähitellen hiipineisiin taaksetaivutuksiin. Huomaan, että otan vastaan uutta.

Usein kuulee puhuttavan siitä, miten joogaharjoitus on oikeastaan koko elämän harjoitus. Viemme jälkiä, tilanteita ja havaintoja matolle ja tuomme harjoituksessa käsittelemiämme asioita arkeen maton ulkopuolella. Olen usein miettinyt, miltä se tavallisen joogaharrastajan korvaan kuulostaa. Puhummeko kieltä, joka tuntuu ymmärrettävältä? Toistammeko vain kauniita ja merkityksellisen kuuloisia elämäntaitolauseita, joihin olemme törmänneet sosiaalisessa mediassa? Yritämme ehkä kuulostaa viisailta ja syvällisiltä? Haluamme antaa itsestämme mielikuvan ihmisenä, joka osaa suhtautua rakentavasti ja lempeydellä kaikkiin vastoinkäymisiin?

Ehkä me joogasta innostuneet karkotamme tavallisen harrastajan tunnilta heittäytymällä mystisen metafysiikan vedätettäväksi?

Vai onko niin, että joogassa nimenomaan kiehtoo sen holistisuus? Kenties joogatunnit täyttyvät juuri siksi, että saamme – jos emme ihan vastauksia, niin ainakin hyviä kysymyksiä myös omaan arkeemme. Se voi alkaa melko huomaamattomasti ja yksinkertaisesti, kun koemme joogaharjoituksen jälkeen erilaista tasapainoisuutta tai hetkellistä tyyneyttä ja päätämme palata. Tai kun tunnemme, että keho nauttii liikkeestä ja se mitä tapahtui, oli tarpeellista tai hyvää. Jos on taitava opettaja, joka osaa välittää kysymyksiä ja kannustaa havaintojen tekoon, kokemus vähitellen laajenee. Ehkä tulee syvyyttä ja oivalluksen hetkiä.

Blog7b

Olen itse ollut onnekas. Päädyin sattumalta ensimmäisellä joogatunnillani sellaisen opettajan harjoitukseen, jolla oli ymmärrystä länsimaisen ihmisen tarpeista ja kyky välittää ohjauksessaan joogan tapaa keskustella kehon kanssa. Jännitin ensimmäistä joogakurssiani. Ajattelin, että se saattaisi olla aika pitkästyttävää ja erikoiselta kuulostava opettajan nimi mietitytti: onko se edes suomeksi. En tiennyt joogasta mitään.

Ensimmäisen tunnin aikana jo aavistelin kuitenkin jotain hyvin ratkaisevaa. Taitava opettaja puhui kehosta, kuin keholla olisi ollut oma ääni. Ei tarvinnut olla kovin nokkela oivaltaakseen, että kun puhuttiin kehosta, oli matkassa myös symboliikkaa. Ja kun tutkimme erilaisia asentoja ja kehon vastauksia niihin, tutkimme myös mahdollisuutta nähdä harjoitus peilinä oman mielemme rakenteille ja suhtautumistavoille. En voi tietenkään sanoa, kokivatko muut näin, mutta oletan, että opettajan suosio tuskin perustui katteettomiin ajatelmiin.

Silloin tunsin, että olin tietyllä tavalla prosessoimassa omaa elämäntilannettani samalla, kun harjoituksella oli hyvin tyynnyttävä vaikutus. Nykyään koen, että harjoitukset periaatteet ravitsevat henkilökohtaisen elämäni kudelmia ja antavat minulle näkökulmia. Kokeilen matolla asioita, jotka hyödyttävät minua myös silloin, kun ratkaisen oman elämäni haasteita tai pysähdyn tarkkailemaan ja ihmettelemään.

A81BFFD5-64E8-46F2-A699-92664C9DB51F

Tärkeimmät oivallukseni ovat liittyneet siihen, miten linjaan itseäni suhteessa ympäröiviin tapahtumiin ja oman mielen liikkeisiin. Olen harjoitellut sitä, millaista voimaa ja intentiota käytän, kun lähestyn uusia tilanteita. Olen opetellut joogamatolla olemaan tarkkailijan roolissa. Siitä on ollut valtavasti apua myös maton ulkopuolella. Tarkkailijan olemuksesta käsin olen pystynyt tutkimaan omia toimintamallejani ja olemaan rehellisemmin ja vailla rajoittavia tulkintoja oman itseni kanssa keskustelussa. Olen pystynyt antamaan tilaa vaihteleville tunteille, tuntemuksille ja ajatuksille ja näkemään niiden todellisen merkityksen ja roolin erilaisissa tilanteessa, ajautumatta jyräävien ajatusmyllyjen vietäväksi.

Opimme harjoituksessa ottamaan tilanteet ja kokemukset vastaan sellaisenaan, yrittämättä puskea todellisuutta toiseksi. Ehkä pikemminkin myötäilemme ja ohjailemme, keinumme aallonharjoilla ja -pohjilla. Olennaista on tietenkin, ettemme vetäydy pelkästään tarkkailemaan passiivisen hyväksynnän tilaan, vaan osaamme suhteuttaa toimintaamme sopivalla volyymilla parhaaksi arvioimaamme suuntaan.

Matolla opimme lempeyden ja kannustuksen välistä tasapainoa. Ehkä opimme myös tulkitsemaan, milloin on tarvetta hellittää ja päästää irti, ja milloin otamme rohkeasti omaa tilaa ja venyttelemme rajojamme. Harjoituksen avulla saatamme löytää itsemme pohtimasta sitä, mikä on lopulta pysyvää. Panemme merkille, että harjoitus elää jatkuvasti, ja että kehomme muuttuu päivästä toiseen, hengityksemme hetkestä toiseen. Huomaamme, että kiinnipitäminen on illuusioon ripustautumista ja se, mikä todella vain on, on jotain syvempää kuin minun haluni, ajatukseni ja vaihtuvat impulssini.

IMG_0766

Ja niin sitten käy, että joogasta tuleekin yhtäkkiä hyvin epäitsekäs harjoitus. Minun omien asentojeni syvyyksien ja voimasuhteitten ja joogahousujeni ja kolotusteni ja havaintojeni rinnalle tulee aavistus jostain yhteisestä ja perustavammasta. Jostain, joka ei ole muotoon sidottua. Vaikka harjoittelenkin itselleni joogamatolla, huomaan, että kokemus maton ulkopuolella vähitellen muuttuu. Erillisyyden kokemus haalenee. Tulee luottamusta ja kykyä heittäytyä kannateltavaksi elämän monenlaisissa käänteissä. Tulee myös rauhaa ottaa vastaan se, mitä on ja tulee. Alan nähdä itseäni instrumenttina.

Palataan alkuun. Kun siis homekoirien käynnin jälkeen itkin järkytystä miehelleni, totesimme kuin yhdestä suusta, että tästä taisikin tulla minulle mindfulnessin loppukoe, hyväksyvän tietoisen läsnäolon tähänastisin suurin askelma. Tiedän, että kenenkään henki ei varsinaisesti ollut vaarassa, enkä menettänyt ketään läheistä, mutta samalla tunnistin, että tämä on sellaisen kokoluokan kriisi, jota en ollut vielä elämässäni saanut eteeni. Ja siinä se nyt oli. Käytin kaikki oppimani konstit. Asetuin ”matolle” katsomaan, mitä tapahtuu ja kokeilin antaa tunteiden kulkea lävitse ja virran liikuttaa.

Nyt siitä on kulunut pian kuukausi ja lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Kriisi on sysännyt minut paikkoihin ja rooleihin, joihin huomaan kuuluvani. Olen ajatellut, että minun kehoni ja minun mieleni ovat muuttuneet yhtäkkiä välineeksi toisenlaisen polun tutkimiseen. Päädyin fyysisesti sinne, missä minulle oli tarvetta ja mitä minä olin vailla. Mieleni kanssa liikuin ihan uusiin havaintoihin pysyvyyden, suunnitelmallisuuden ja tarpeiden suhteen. Jokainen ilmassa ollut johdatuksen palanen löysi yllättäen uutta merkitystä.  Tätä en oikein kehtaa ääneenkään sanoa, kuulostan melkein aforismikirjalta. En osannut arvata, että hometalokriisi kätkisi sisäänsä onnen siemenen. Tuntuu, kuin ihmeissäni seuraisin sivusta, kuinka parighasana ottaa uuden muodon.Blog7c