Kysymys olikin vastaus

Joogablogin aloittaminen ei ollut mikään itsestään selvä vastaus esiin hiipineisiin kysymyksiin. Se oli pikemminkin kysymysten jatke, yritys esittää kysymys jotenkuten hallittavassa muodossa.

20171116_100439

Olen aikaisemminkin kirjoittanut monia vuosia teeblogia.  Jooga vei mukanaan ja kun kysymyksiä alkoi nousta ja suunnan etsiminen konkretisoitua yhä äänekkäämmin, oli nähtävä ilmeinen askel, johon minua oli yritetty varovasti tuuppia.

Mitä annettavaa joogablogiin on jooganopettajalla, joka on opettanut ja ohjannut vasta vuoden, kaksi? Se oli suurin kynnyskysymys, johon kompastuin, kun pohdin tätä suuntaa. Tietopohjani on konkareihin verrattuna hatara ja häilyvä, vielä intuition omainen. Perheenäitinä ja yrittäjänä joudun priorisoimaan ajankäyttöäni, enkä voi uppoutua tutkimaan joogatekstejä tuntikausiksi tai edes ylläpitämään päivittäistä omaa harjoitusta. En aio valehdella lukijoilleni. Haluan olla avoin taustastani.

Palaan siis ihmisyyden perustuksille ja sytytän tulen. Viime aikojen opiskelu on auttanut minua oivaltamaan, että oikeat vastaukset lepäävät harvoin järkeilyketjujen päässä. Sen sijaan voi asettautua avoimeen tilaan, puhtaiden elementtien äärelle: tulen tuijotteluun, ja odottaa, että symboliikka astuu näyttämölle. On aivan kertakaikkisen suotavaa antaa kysymysten nousta ja istahtaa niitä katselemaan, uteliaisuudella. Odotan, että teevesi valmistuu puuhellalla. Haudutan tummaa teetä Nepalista, koska tumma auttaa minua tulemaan lähemmäs maata, perustuksia ja tukea. Tuli ja tee kumppaneinani avaan loputa tietokoneen ja tyhjän tiedoston.

20171116_100510

Kun tässä nyt istun ja kirjoitan, varovainen oivallus on hiipinyt paikalle. Otan vielä toisen kupin teetä ja makustelen molempia suussani. Lopulta hyväksyn vastauksen, jossa piileekin paradoksi. En ole yllättynyt. Olen tottunut siihen, että joogassa vastakohdat ovat jatkuvasti läsnä, tukemassa toisiaan, näyttämässä näennäisesti asioiden kahta puolta.

Jooga on aina ollut minulle kysymysten esittämistä. Se on Aaro Hellaakosken runo, joka on elänyt sisimmässäni jo kaksikymmentä vuotta:

Olen kupla, muuta en.

Olen tyhjä, muuta en.

Vain kuvastajana olen, kuuntelijana

Joogan asana on kuin virtaan astumista. Se on kysymys, johon asetumme ja vasta kun pysähdymme alkaa liike ja etsintä. Asana ei ole staattinen tila. Se on aina uudestaan nouseva kysymys, jonka esitämme kehomme muodolla. Jooga on tarkkailua, etsintää ja kysymyksiä vailla vastauksia.

Jooga on tuli meissä. Se elää, leiskuu ja hiipuu. Se vaihtaa muotoaan ja saa voimansa ympäröivästä ilmasta. Hiipuessaan se tarvitsee uuden puunkalikan, uuden sytykkeen. Joogan harjoitus on tuleen tuijottamista. Näen alati vaihtuvia muotoja ja värejä, elementin joka elää ja hengittää. Se on samalla jotain ikuista, elementtinä pysyvä ja ikiaikainen, mutta läsnä on koko ajan muutos, hetkellisyys ja elämän syke. Mitä muuta jooga on kuin alituiseen hengittävää symboliikkaa?

20171116_122956

Kun tuli takassa hiipuu, näen syyn kirjoittaa blogia. En ole tietämässä tai jakamassa ymmärrystä. Olen niin tässä kuin joogamatollakin esittämässä kysymyksiä. Haluaisin olla ennen kaikkea etsimässä ja muuttumassa. Siis kokemassa ja tallentamassa sitä transformaatiota, johon jooga antaa mahdollisuuden ja välineet. Siksi toivonkin runsasta ja rikasta kommentointia, keskustelua ja ihmettelyä.

Filosofiani on tuoda joogaa lähelle tavallista ihmistä. Blogi on pohjoisen kädenojennus kohti toisia.

 

Aaro Hellaakoski: Satakieli laulaa