Kun eilen ajoin lumisateessa erään opiston syyskauden viimeisille joogatunneille, kysyin itseltäni: Mitä haluan kauden päätteeksi sanoa?
Yllättävää kyllä, en jäänytkään epäröimään vastausta. Huomasin, että halusin kääriä syksyn kolmeen havaintoon, jotka ovat ohjaamani joogan ydinaiheita.
Nämä kaksi ryhmää olivat aloittelevia joogaryhmiä, vaikka tiedän, että joukossa on pitkään jooganneita vasta-alkajien lisäksi. Tällaiset ryhmät, joissa on laaja edustus monissa eri vaiheissa olevia harrastajia, ovat opettajalle aina tietynlainen haaste ja toisaalta oppimisen ja innostuksen lähde. Olen nauttinut suunnattomasti saadessani ohjata kiinteitä, harjoitukselle uteliaita ryhmiä. Olen kuitenkin joutunut syksyn aikana miettimään, mikä on ohjaamani joogan ydintä. Mihin suuntaan haluan harjoitusta luotsata? Ennen kaikkea: Mikä joogassa voisi olla sellaista, joka puhuttelee vasta-alkajan lisäksi aina uudelleen myös harrastajaa?
Jälkeenpäin huomaan, että olen kuljettanut näitä kolmea teemaa jokaisessa joogassani läpi syksyn. En pysty puolueettomasti arvioimaan, olenko onnistunut välittämään ryhmilleni haluamaani. Sen pystyvät arvioimaan vain osallistujat omassa kokemuksessaan. Jokaisella ohjauskerralla häilyn siinä tarkoitusten välimaastossa, että en haluaisi sanoa liikaa, vaan jättää harjoitukselle tilaa ja toisaalta: opettajan tehtävä on tarjota osallistujille idea siitä, mistä kaikessa oikeastaan on kysymys. Tarjoan välineen, mutta ehdotan myös kiintopisteitä harjoitukseen, muutoin arjessa kiihdyttelevä mieli ei välttämättä osaa tarttua kiinni kokemukseen. En voi pakottaa ketään omaksumaan omaa joogafilosofiaani, vaan haluan esittää ajatuksia: ehkä ja mahdollisesti, tutki ja tarkkaile.
Niinpä korostinkin ryhmilleni sitä, että tämä on minun tulkintani joogasta, joku toinen ymmärtää sen toisin.
- Joogassa on kyse liikkeen ja hengityksen keskustelusta, yhteistoiminnasta ja vuoropuhelusta. Houkuttelemme kehoamme mukautumaan hengityksen rytmiin.
Joku lukijoista saattaa todeta, että tämä on valhe. Ei liikkeen ja hengityksen sitominen yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi ole sen paremmin joogan alkupiste kuin sen päämääräkään. Joogan tarkoitus piilee jossain muualla.
Sekin on totta. Ehkä tietoisen hengityksen sitominen kehon käyttöön fyysisellä ja liikunnallisella tavalla on pikemminkin modernin joogan tulkinta, kuin alkuperäisen joogan tahto. Se on kuitenkin tulkinta, jonka miljoonat harrastajat ympäri maailman allekirjoittavat kehoillaan, joka päivä. Siinä harjoituksessa piilee joogan taika ja vaikutusmahdollisuus. Hengityksen ja liikkeen yhdistämisen voima on tietoisuuden harjaantumisessa. Siis siinä, että opimme katsomaan kehoamme kokonaisuutena ja tavoitamme karkailevan mielen hengityksen avulla kehoomme. Siksipä ei ole ensimmäistä kohtaa ilman toista.
- Jooga on tietoisuutta ja tarkkailua. Teemmepä voimakasta tai lempeää joogaa, mukana on aina tietoisen läsnäolon näkökulma. On toive pysyä harjoituksessa kokonaisena ihmissysteeminä.
Käsittääkseni ei ole olemassa fyysisyyteen painottuvaa (siis liikkuvaa) joogalajia, josta puuttuisi jonkin asteinen keskittymisen tavoittelu. Liikkeen sovittaminen hengitykseen auttaa mieltä tulemaan tietoiseksi siitä, mitä juuri nyt matolla tapahtuu. Harjoituksesta tulee vähitellen liikemeditaatiota. Kun keskitymme itseemme ja tulemme tietoiseksi siitä, mitä olemme sen sijaan, että askartelisimme siinä, mitä emme ole, maailmasta tulee hieman avarampi. Henkilökohtaisen tarkkailun harjoittelu toimii kahteen suuntaan. Se antaa meille arvokasta tietoa itsestämme ja harjoittaa aivoja ja hermostoamme, mutta se myös hyödyttää laajemmassa perspektiivissä kaikkea ympärillämme. Siitä, mihin tarkkailu voi sisäisesti ja yhteisöllisesti johtaa, on ehkä mielekästä kirjoittaa joskus toiste.
- Jooga on harjoitus, joka tapahtuu omien rajojen sisällä.
Joogaharjoitus tapahtuu fyysiset raamimme huomioiden kohti tavoitteita ja muutosta. Joogan ahimsan, väkivallattomuuden periaatteen ikuinen haaste ja vaikeus näkyy jokaisella ohjaamallani tunnilla, eikä vähiten omassa harjoituksessani. Se on kutsu, johon täytyy sitoutua joka kerta matolle astuessaan ja siitä huolimatta monesti jyräämme yli. Tässä kohtaa opettajan ja ohjaajan merkitys on ratkaiseva. Nykyjoogaan alkaa olla jo sisäänkirjoitettuna houkutus seurata egon vietteleviä kutsuhuutoja. Meidän joogaajien luoma joogakuvasto ikään kuin esittää joogan harjoituksena, jossa tavoittelemme tietynlaista kehon estetiikkaa ja taidonnäytettä. Sillä on kauneuteen, viehättävyyteen ja markkinointiinkin liittyvät arvonsa, mutta sen rinnalla olisi muistettava tämä: Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Etenemme ja liikumme aina kehomme rajoissa. Siksi joka kerta on kysyttävä uudelleen, mihin kehoni on tänään valmis.
Se ei tarkoita alistumista johonkin kehon staattiseen tilaan, koska sellaista ei ole. Se ei tarkoita myöskään luopumista tavoitteista ja suunnasta. Eikä se tarkoita mahdollisuuksien eliminoimista. Edistyminen on mahdollista myös itselle ystävällisellä tavalla. Opettajan on ohjattava kunnioittamaan omia rajoja. Vastuu ohjeen toteuttamisesta on aina myös vastaanottajalla.
Toivon, että ryhmäläiseni tunnistivat nämä teemat ja pystyivät nyökyttelemään siksi, että ajatukset olivat jo tuttuja. Joka kerta, kun joku asiakkaistani ottaa tunnilla aikaa oman liikkeen tunnusteluun ja huolelliseen säätelyyn tai modifioimiseen, tunnen hiljaista ylpeyttä!
Jooga on virta sinussa 