Miten kirjoittaa joogasta?

Onko jooga salatiedettä? Kuka on valmis ottamaan pureksittavaksi joogan filosofiaa? Missä kulkee kirjoittajan vastuu?

Muutama viikko sitten matkasin erään kokeneen jooganopettajan kanssa pohjoisesta etelään ja takaisin. Autossa istuessa oli aikaa pohdiskella monenlaisia joogakysymyksiä. Yksi aiheemme jäi niin tiiviisti mieleeni, että en saa niiltä ajatuksilta rauhaa. Keskustelumme pohjalta aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa sen, mitä joogasta voi kirjoittaa ja puhua? Ihan ensimmäiseksi kysyin itseltäni, onko kysymys oikeastaan edes oikeutettu, vaikka se nousikin minusta itsestäni. Seuraavaksi huomasin ajatella, mitä joogasta ja itsestäni kertoo se, että kysymys ennen kaikkea on edes olemassa, mahdollinen.

Kenelle ja mitä joogasta voi puhua?

Valtava kysymys. Melkein en pysty edes lähestymään sitä millään järkevällä aloituslauseella. Ehkä on ensin jäljitettävä kysymykselle oikeutusta, ennen kuin voi alkaa hioa vastausta. Miksi joogasta ei voisi kirjoittaa blogia, miksi ymmärrystä ja kysymyksiä ei voisi jakaa? Kysymys tuntuu hullulta ja epäreilulta, etenkin kun se kyseenalaistaa koko blogin idean.

img_0167

Mutta eipä hätäillä. Etenkin jooganopettajan näkökulmasta kysymys alkaakin tuntua yllättävän ajankohtaiselta, ihmeen osuvalta ja yhtäkkiä melko tärkeältä. Jooga on harjoitus, jota emme voi ymmärtää ilman empiiristä lähestymistä. Jooga, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, tarkoittaa paljon muutakin, kuin se mitä ulospäin näemme:

Venyttelemme itseämme, liikumme muodosta ja asennosta toiseen ja etsimme tasapainoa ja vahvuutta. Kyllä. Mutta myös venyttelemme itseämme, liikumme muodosta toiseen ja etsimme tasapainoa ja vahvuutta. Jotta. Ja sitten joogan opetus. Ja pysähtyminen tähän.

Joogan filosofia voi joissain tapauksissa olla selkeästi sisään koodattuna harjoitukseen, joissain tapauksissa ei ainakaan ensinäkemältä. Kun puhumme joogasta tässä jälkimmäisessä muodossa, mikään ei estä meitä keskustelemasta soturin linjauksista, hyvistä takareiden venytyksistä ja natarajasanan valmistelusta. Tai siitä hyvästä olosta, joka fyysistä joogaharjoitusta seuraa. Kuitenkin, jos keskustelu jää vain tähän, vähintään menetämme jotain, enimmillään loukkaamme valtavaa joogan perinnettä ja ymmärrystä, jota se takanaan kuljettaa. Jos on tarkoitus ihmetellä joogaa kokonaisuutena, on mahdotonta kirjoittaa ja keskustella ilman perinteen ja historian tunnustamista ja taustalla elävää filosofiaa.

En edelleenkään halua sanoa, etteikö jooga riittäisi fyysisenä harjoituksena jumppakalenterissamme. Totta kai se riittää ja sellaisenaan tekee meille hyvää! Ei meidän kaikkien tarvitse lukea Spinozaa tai Nietzscheäkään. Mitä siitäkin tulisi? Enkä minäkään tiedä, miten älypuhelin toimii niin kuin toimii.

Mutta JOS kirjoittaa joogasta niin kuin minä ymmärrän joogan, mitä silloin voi kirjoittaa?

1508135741222

Blogissa en voi mitenkään hallita lukijakuntaani. Joogan julkisessa pohtimisessa piilee tietynlainen dilemma, ehkä vaarakin, vaikka se onkin sanana turhan voimakas. ’Ongelma’ kenties.

Joogan kieli voi kuulostaa siihen tottumattomalle erikoiselta.

Se voi muistuttaa new age -henkistä voima-aforismeilla ryhdistettyä uskomusten joukkoa tai kerta kaikkiaan rinnastua erilaisiin uskomushoitoihin, joista kaikki eivät kestä kriittistä tai inhimillistä tarkastelua. Symboliikka, kielikuvat ja maailmankatsomus voivat tuntua kaukaisilta ja vierailta, jos emme aseta niitä kontekstiinsa itämaisten perinteiden rinnalle, vaan tulkitsemme puhtaasti oman länsimaisen maailmankuvamme pohjalta. (Ei ole kysymys huonommasta tai paremmasta maailmankuvasta, vain kahdesta aika erilaisesta.) Joogan näkemys ihmiskehosta voi ehkä kuulostaa huuhaalta koshineen, chakroineen ja nadeineen, mantrat voivat muistuttaa uskonnollista hurmosta ja filosofia vaikuttaa turhanpäiväiseltä ja abstraktilta käsitteiden pyörittelyltä.

Tästä seuraa kaksi ongelmaa:

Jos emme samalla kannusta kriittiseen ajatteluun, on vaarana, että ihminen nielaisee helposti koko maailmankuvan ja alkaa suhtautua siihen fanaattisesti. Taustalla voi olla halu löytää elämästään puuttunut palanen ja selitys ja tarkoitus omille vaikeuksille. Filosofiasta voi tulla helppo konsti ulkoistaa kaikki jonkin kiehtovan ajatusrakennelman kannattelemaksi. Voi olla, että omakohtainen tutkiminen, kokeminen ja tarkkailu jäävät toissijaiseksi ja ensisijaista on lyöttäytyä yhteen jooga-aforismien kanssa. Saattaa myös olla, että kirjoittajana tulkitsen joitakin asioita väärin ja luon vääriä mielikuvia, sillä minulla ei ole kaikkea tietoa.

Toinen ongelma on hieman päinvastainen. Varomattomasti joogasta kirjoittamalla ja puhumalla voin tehdä vahinkoa koko harjoituksen perinteelle. Joogan ymmärtäminen sitä kokematta on mahdotonta. Jos kirjoitan omista oivalluksistani lukijalle, joka kurkistaa joogan maailmaan uteliaisuuttaan, vasta ovenraosta, väärinkäsitysten vaara on ilmeinen. Filosofia ei avaudu yhdestä, kahdesta blogitekstistä. Voi kuulostaa siltä, että jooga on jotain erityistä ja hienoa, jonka avulla minäkin voin tulla paremmaksi ihmiseksi ja hieman buustata julkisuuskuvaani. Mutta ennen kaikkea on vaarana, että vahvistan mielikuvaa joogasta tavoittamattomana harjoituksena. Sellaisena, jossa on jotain outoa, erikoista tai luotaantyöntävää. Ongelma on siinä, jos joogasta kirjoittamalla lisään epäluuloja tai vastakkainasettelua.

1503846543387-2

Ihminen tutustuu joogan opetuksiin sitten kun on itse valmis. Se ei tapahdu blogia lukemalla. Jooga avautuu matolla, mutta myös keskusteluissa ja joogan teksteissä. Joogablogi ei voi mitenkään tarjota koko kuvaa. Skeptiselle ja kärjistävälle ajattelulle se saattaa toimia sytykkeenä syytöksille ja kyräilylle.

Näin on aina. Kaikelta ei voi suojautua. Kirjoittamisen henki on haittoja vahvempi. Joogan ytimessä on yhteyden luominen, aika monella tapaa. Yhteyden luominen toisiin voi sisäisesti tapahtua uppoutumisen tilassa, mutta ulkoisesti ja konkreettisesti se voi tulla nykyaikana verkkoon. Mikä olisi sitä parempi kanava? Jooga on aina, koko historiansa ajan sopeutunut ympäristöönsä ja muokkautunut ympäröivän kulttuurin tarpeisiin. Siksi se on elävää kulttuuria. Joogan suosion räjähdysmäinen kasvu länsimaissa kertoo siitä, että jooga harjoituksena mukautuu erilaisiin yhteiskuntiin, löytää ilmenemismuotonsa ja uudistuu.

Muinoin joogan historiassa harjoitusta pidettiin harvojen ja valittujen oikeutena. Harjoitukseen vihittiin ja sen opit olivat osittain salaisia. Ihan perustelluista syistä varmaankin. Joogan jotkut aspektit vaativat syventymistä ja sitoutumista tiiviiseen harjoitteluun. Oli käytännön kokemuksen kautta opittu ja ymmärretty, että joogan tie kulkee tiettyjen vaiheiden kautta ja rauhalliselle etenemiselle on syytä varata aikansa.

1507724319521

Onko joogablogin kirjoittaminen epäkunnioittavaa joogan perinteitä kohtaan? Kenen kunnioitus silloin on vaakalaudalla, tarkkailun alla, ansaittavana? Kenen varpaille astun?

Voimakkaampana silti elää tarve purkaa mielikuvaa joogasta salaisena ja saavuttamattomana harjoituksena. Modernissa yhteiskunnassa jooga voi meille harjoittajille olla tietoisuuden tutkiskelua, nykyhetkessä elämistä, sekä omien rajojen sisäistä ja ulkoista tarkkailua kehon kautta. Ei siinä minun mielestäni ole mitään kovin radikaalia, vaarallista tai salaista.

Vai mitä mieltä olet?

Voisiko joogan paketoida kolmeen kohtaan?

Kun eilen ajoin lumisateessa erään opiston syyskauden viimeisille joogatunneille, kysyin itseltäni: Mitä haluan kauden päätteeksi sanoa?

Yllättävää kyllä, en jäänytkään epäröimään vastausta. Huomasin, että halusin kääriä syksyn kolmeen havaintoon, jotka ovat ohjaamani joogan ydinaiheita.

1511865455443
Matchaa kirjoittamisen tueksi.

Nämä kaksi ryhmää olivat aloittelevia joogaryhmiä, vaikka tiedän, että joukossa on pitkään jooganneita vasta-alkajien lisäksi. Tällaiset ryhmät, joissa on laaja edustus monissa eri vaiheissa olevia harrastajia, ovat opettajalle aina tietynlainen haaste ja toisaalta oppimisen ja innostuksen lähde. Olen nauttinut suunnattomasti saadessani ohjata kiinteitä, harjoitukselle uteliaita ryhmiä. Olen kuitenkin joutunut syksyn aikana miettimään, mikä on ohjaamani joogan ydintä. Mihin suuntaan haluan harjoitusta luotsata? Ennen kaikkea: Mikä joogassa voisi olla sellaista, joka puhuttelee vasta-alkajan lisäksi aina uudelleen myös harrastajaa?

Jälkeenpäin huomaan, että olen kuljettanut näitä kolmea teemaa jokaisessa joogassani läpi syksyn. En pysty puolueettomasti arvioimaan, olenko onnistunut välittämään ryhmilleni haluamaani. Sen pystyvät arvioimaan vain osallistujat omassa kokemuksessaan. Jokaisella ohjauskerralla häilyn siinä tarkoitusten välimaastossa, että en haluaisi sanoa liikaa, vaan jättää harjoitukselle tilaa ja toisaalta: opettajan tehtävä on tarjota osallistujille idea siitä, mistä kaikessa oikeastaan on kysymys. Tarjoan välineen, mutta ehdotan myös kiintopisteitä harjoitukseen, muutoin arjessa kiihdyttelevä mieli ei välttämättä osaa tarttua kiinni kokemukseen. En voi pakottaa ketään omaksumaan omaa joogafilosofiaani, vaan haluan esittää ajatuksia: ehkä ja mahdollisesti, tutki ja tarkkaile.

1511865408471

Niinpä korostinkin ryhmilleni sitä, että tämä on minun tulkintani joogasta, joku toinen ymmärtää sen toisin.

  1. Joogassa on kyse liikkeen ja hengityksen keskustelusta, yhteistoiminnasta ja vuoropuhelusta. Houkuttelemme kehoamme mukautumaan hengityksen rytmiin.

Joku lukijoista saattaa todeta, että tämä on valhe. Ei liikkeen ja hengityksen sitominen yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi ole sen paremmin joogan alkupiste kuin sen päämääräkään. Joogan tarkoitus piilee jossain muualla.

Sekin on totta. Ehkä tietoisen hengityksen sitominen kehon käyttöön fyysisellä ja liikunnallisella tavalla on pikemminkin modernin joogan tulkinta, kuin alkuperäisen joogan tahto. Se on kuitenkin tulkinta, jonka miljoonat harrastajat ympäri maailman allekirjoittavat kehoillaan, joka päivä. Siinä harjoituksessa piilee joogan taika ja vaikutusmahdollisuus. Hengityksen ja liikkeen yhdistämisen voima on tietoisuuden harjaantumisessa. Siis siinä, että opimme katsomaan kehoamme kokonaisuutena ja tavoitamme karkailevan mielen hengityksen avulla kehoomme. Siksipä ei ole ensimmäistä kohtaa ilman toista.

  1. Jooga on tietoisuutta ja tarkkailua. Teemmepä voimakasta tai lempeää joogaa, mukana on aina tietoisen läsnäolon näkökulma. On toive pysyä harjoituksessa kokonaisena ihmissysteeminä.

Käsittääkseni ei ole olemassa fyysisyyteen painottuvaa (siis liikkuvaa) joogalajia, josta puuttuisi jonkin asteinen keskittymisen tavoittelu. Liikkeen sovittaminen hengitykseen auttaa mieltä tulemaan tietoiseksi siitä, mitä juuri nyt matolla tapahtuu. Harjoituksesta tulee vähitellen liikemeditaatiota. Kun keskitymme itseemme ja tulemme tietoiseksi siitä, mitä olemme sen sijaan, että askartelisimme siinä, mitä emme ole, maailmasta tulee hieman avarampi. Henkilökohtaisen tarkkailun harjoittelu toimii kahteen suuntaan. Se antaa meille arvokasta tietoa itsestämme ja harjoittaa aivoja ja hermostoamme, mutta se myös hyödyttää laajemmassa perspektiivissä kaikkea ympärillämme. Siitä, mihin tarkkailu voi sisäisesti ja yhteisöllisesti johtaa, on ehkä mielekästä kirjoittaa joskus toiste.

  1. Jooga on harjoitus, joka tapahtuu omien rajojen sisällä.

Joogaharjoitus tapahtuu fyysiset raamimme huomioiden kohti tavoitteita ja muutosta. Joogan ahimsan, väkivallattomuuden periaatteen ikuinen haaste ja vaikeus näkyy jokaisella ohjaamallani tunnilla, eikä vähiten omassa harjoituksessani. Se on kutsu, johon täytyy sitoutua joka kerta matolle astuessaan ja siitä huolimatta monesti jyräämme yli. Tässä kohtaa opettajan ja ohjaajan merkitys on ratkaiseva. Nykyjoogaan alkaa olla jo sisäänkirjoitettuna houkutus seurata egon vietteleviä kutsuhuutoja. Meidän joogaajien luoma joogakuvasto ikään kuin esittää joogan harjoituksena, jossa tavoittelemme tietynlaista kehon estetiikkaa ja taidonnäytettä. Sillä on kauneuteen, viehättävyyteen ja markkinointiinkin liittyvät arvonsa, mutta sen rinnalla olisi muistettava tämä: Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Etenemme ja liikumme aina kehomme rajoissa. Siksi joka kerta on kysyttävä uudelleen, mihin kehoni on tänään valmis.

Se ei tarkoita alistumista johonkin kehon staattiseen tilaan, koska sellaista ei ole. Se ei tarkoita myöskään luopumista tavoitteista ja suunnasta. Eikä se tarkoita mahdollisuuksien eliminoimista. Edistyminen on mahdollista myös itselle ystävällisellä tavalla. Opettajan on ohjattava kunnioittamaan omia rajoja. Vastuu ohjeen toteuttamisesta on aina myös vastaanottajalla.

Toivon, että ryhmäläiseni tunnistivat nämä teemat ja pystyivät nyökyttelemään siksi, että ajatukset olivat jo tuttuja. Joka kerta, kun joku asiakkaistani ottaa tunnilla aikaa oman liikkeen tunnusteluun ja huolelliseen säätelyyn tai modifioimiseen, tunnen hiljaista ylpeyttä!

1511865867739

Kysymys olikin vastaus

Joogablogin aloittaminen ei ollut mikään itsestään selvä vastaus esiin hiipineisiin kysymyksiin. Se oli pikemminkin kysymysten jatke, yritys esittää kysymys jotenkuten hallittavassa muodossa.

20171116_100439

Olen aikaisemminkin kirjoittanut monia vuosia teeblogia.  Jooga vei mukanaan ja kun kysymyksiä alkoi nousta ja suunnan etsiminen konkretisoitua yhä äänekkäämmin, oli nähtävä ilmeinen askel, johon minua oli yritetty varovasti tuuppia.

Mitä annettavaa joogablogiin on jooganopettajalla, joka on opettanut ja ohjannut vasta vuoden, kaksi? Se oli suurin kynnyskysymys, johon kompastuin, kun pohdin tätä suuntaa. Tietopohjani on konkareihin verrattuna hatara ja häilyvä, vielä intuition omainen. Perheenäitinä ja yrittäjänä joudun priorisoimaan ajankäyttöäni, enkä voi uppoutua tutkimaan joogatekstejä tuntikausiksi tai edes ylläpitämään päivittäistä omaa harjoitusta. En aio valehdella lukijoilleni. Haluan olla avoin taustastani.

Palaan siis ihmisyyden perustuksille ja sytytän tulen. Viime aikojen opiskelu on auttanut minua oivaltamaan, että oikeat vastaukset lepäävät harvoin järkeilyketjujen päässä. Sen sijaan voi asettautua avoimeen tilaan, puhtaiden elementtien äärelle: tulen tuijotteluun, ja odottaa, että symboliikka astuu näyttämölle. On aivan kertakaikkisen suotavaa antaa kysymysten nousta ja istahtaa niitä katselemaan, uteliaisuudella. Odotan, että teevesi valmistuu puuhellalla. Haudutan tummaa teetä Nepalista, koska tumma auttaa minua tulemaan lähemmäs maata, perustuksia ja tukea. Tuli ja tee kumppaneinani avaan loputa tietokoneen ja tyhjän tiedoston.

20171116_100510

Kun tässä nyt istun ja kirjoitan, varovainen oivallus on hiipinyt paikalle. Otan vielä toisen kupin teetä ja makustelen molempia suussani. Lopulta hyväksyn vastauksen, jossa piileekin paradoksi. En ole yllättynyt. Olen tottunut siihen, että joogassa vastakohdat ovat jatkuvasti läsnä, tukemassa toisiaan, näyttämässä näennäisesti asioiden kahta puolta.

Jooga on aina ollut minulle kysymysten esittämistä. Se on Aaro Hellaakosken runo, joka on elänyt sisimmässäni jo kaksikymmentä vuotta:

Olen kupla, muuta en.

Olen tyhjä, muuta en.

Vain kuvastajana olen, kuuntelijana

Joogan asana on kuin virtaan astumista. Se on kysymys, johon asetumme ja vasta kun pysähdymme alkaa liike ja etsintä. Asana ei ole staattinen tila. Se on aina uudestaan nouseva kysymys, jonka esitämme kehomme muodolla. Jooga on tarkkailua, etsintää ja kysymyksiä vailla vastauksia.

Jooga on tuli meissä. Se elää, leiskuu ja hiipuu. Se vaihtaa muotoaan ja saa voimansa ympäröivästä ilmasta. Hiipuessaan se tarvitsee uuden puunkalikan, uuden sytykkeen. Joogan harjoitus on tuleen tuijottamista. Näen alati vaihtuvia muotoja ja värejä, elementin joka elää ja hengittää. Se on samalla jotain ikuista, elementtinä pysyvä ja ikiaikainen, mutta läsnä on koko ajan muutos, hetkellisyys ja elämän syke. Mitä muuta jooga on kuin alituiseen hengittävää symboliikkaa?

20171116_122956

Kun tuli takassa hiipuu, näen syyn kirjoittaa blogia. En ole tietämässä tai jakamassa ymmärrystä. Olen niin tässä kuin joogamatollakin esittämässä kysymyksiä. Haluaisin olla ennen kaikkea etsimässä ja muuttumassa. Siis kokemassa ja tallentamassa sitä transformaatiota, johon jooga antaa mahdollisuuden ja välineet. Siksi toivonkin runsasta ja rikasta kommentointia, keskustelua ja ihmettelyä.

Filosofiani on tuoda joogaa lähelle tavallista ihmistä. Blogi on pohjoisen kädenojennus kohti toisia.

 

Aaro Hellaakoski: Satakieli laulaa